Lähdimme
marjamatkalle Säfseniin
16 /9 2012
Ensimmöisenä päivänä poimimme
marjoja vesisateessa mutta tunnelma oli kuitenkin korkealla ja
pääsimmehän marjastuksen jälkeen saunan lämpimään. Jokaisessa
mökissä oli sauna. Muutamilla oli epäonnea kun löylyjä ei
alkanut tulla. Siellä minäkin istuin lauteilla, palelemaan siellä
alkoi. Naapurit olivat kuitenkin ystävällisiä ja kutsuivat
lämpimään saunaan. Marjoja saimme runsaasti.
Tiistaina
oli sitten Kulttuuripäivä ja suuntasimme matkamme kohti
Hälleforssia ja Bredsjötä jonne suomalaisseurat ovat rakentaneet
jäljennöksiä ensimmäisten metsäsuomalaisten elinympäristöstä.
Ensimmöiset
Suomalaiset tulivat värmlantiin jo 1500 luvulla. Muutamia kuvia
meidän matkaltamme.
Innokasta
porukkaa lähdössä museomatkalle Finstigenille.
![]() | ||
Ensimmäisen perheen asunto oli kota joka oli helppo ja nopea rakentaa. |
Tervaa poltettiin miilussa. Hiilimiilua on poltettu aina.
Tämänvuotinen, vielä purkamaton lämmin miilu.
![]() |
Kun
perhe alkoi vaurastua rakennettiin Hirsimökki.
Navetta
ei ollut kovin suuri, korkea kynnys ja matala oviaukko, siihen aikaan
olivat ihmiset ja eläimet vielä pienikokoisia.
|
Aitta viljalyhteineen.
Kun
sitten perhe vaurastui rakennettiin isompi asuintalo. Sisäkuva
asunnosta.