Olimme ystävyys merkeissä kalalla lounais-suomessa.
Nämä on jokavuotuisia kalastusmatkoja
joita tehdään puolin ja toisin.
Matka tehtiin Juhani Topparin ohjaamalla linja- autolla.
Lähdettiin
täältä Göteborgista aamusella.
Meitä oli matkalla 18 kalastajaa ja 10 turistia.
Matka kului
makavasti, autossa oli keskustelua jopa yhteen ääneen ja tietenkin naurun pärähdys väliin.
Laivamatka meni
aivan mukavasti vaikka tansista kiinnostuneille, meille vanhemmille oli vaikeanpuolista musiikkia, oli varmaankin
nuoremmalle matkaajalle tarkoitettu.
Aamiaisen Juhani oli järjestänyt Turkuun niin saatiin aamusella ottaa
vähän niinkuin rauhallisemmin.
Sitten palattiin satamaan jossa meitä odotti majoittajat.
Kohdatessamme
oli puristuksien ja halausten aika.
Sen jälkeen kaupoilla jos oli asiaa ennen kuin
majoituttiin.
Iltäpäivä kului rattoisasti.
Aamulla oli sitten matka merelle.
Ja kun oltiin
päästy jäälle ja reikä jäähän niin siitä se jännitys alkoi. Niin piti sinne pudottaa pyydystin myöskin!
Sitten
ongittiin 4 tuntia ja punnittiin tulokset jonka jälkeen palattiin valmistautumaan seurustelu ja tanssi -iltaa
varten .
Illalla sitten oli ohjelmaa; arpajaisia, karaoke, iltapala ja myöskin
jalalla koreasti.
Aamulla pakkaukset kokoon ja sitte vähitellen Helsinkiä kohti, sillä tulimme Tukholmaan
kautta takaisin.
Kiitämme lämpimästä vastaanotosta ja vieraanvaraisuudesta ja tervetuloa luoksemme!