
Se oli lokakuun loppua, kun saimme kestittää vieraitamme Boråsista. Linja-auto toi matkalaiset pihaan saakka ja siitä sitten Ankkurin henkilökunta tervehti ja otti lämmöllä vastaan. Kahvi jo odottikin munkin kanssa vieraita.
Tervetulijaistoivotusten myötä, niin puolin
kuin toisinkin, toivottivat eläkeläisten puheenjohtajat, niin tervetulleiksi
kuin kiitokset että saivat tulla. Kyllähän se jo siihen aikaan munkkikahvit
maistuivatkin.
Ohjelmapuolen aloitti Ankkureiden kuoro
laulamalla muutaman laulun Irman ohjauksella.
Sitten olikin pieni tarinatuokio!
Jonka jälkeen Esa viihdytti meitä
hanurimusiikilla.
Arpoja myytiin, jotka arvottiin sitten ruokailun
jälkeen.
Sitten olikin jo Boråsilaisten kuoron vuoro
esiintyä.
Juhani kävi informoimassa tulevista
linja-automatkoista,
joita hän ajelee pohjoismaihin ja Eurooppaan.
Kaikki loppuu aina aikanaan, niin tämäkin
lämminhenkinen vierailu. Kaihoten hyvästelimme ystävämme, mutta pian taas on
kevät ja tapaamme taasen siellä Boråsissa.
Toivotamme vieraillemme oikein hyvää syksyä ja
talvea.
Johtokunta